Väestöliiton logo

Some – sosiaalinen media ja adoptio

Vanhempien pitää olla kiinnostuneita lastensa tekemisestä – myös verkossa. Tässä numerossa tutustumme sosiaaliseen mediaan, sen mahdollisuuksiin ja uhkiin, sillä jos vanhempi on ihan pihalla, miten hän voi olla lapsensa tukena?

Sosiaalinen media eli some on nuorten mielestä luonteva jatke muulle sosiaaliselle kanssakäymiselle. Kuten Antti Matikaisen digitaalista pelaamista koskevassa jutussa todetaan (s. 11), diginatiiveille mediavälitteinen vuorovaikutus on yhtä todellista kuin kasvokkain tapahtuva kohtaaminen.

Usein sosiaalisesta mediasta ja nuorista puhutaan uhkakuvien ja ikävien kiusaamistapausten kautta. Pelkäämme, että lapset muuttuvat väkivaltaisia pelejä pelaamalla epäempaattisiksi ja netissä roikkumalla he vieraantuvat todellisista ihmissuhteista. Pahimmassa tapauksessa heitä hyväksikäytetään ja he altistuvat vääränlaiselle materiaalille. Uusimmat tutkimustulokset todistavat nämä väitteet kuitenkin vääriksi. Aktiivisimmat lapset ja nuoret ovat usein muutenkin sosiaalisia ja suurin osa on välttynyt vakavilta väärinkäytöksiltä.

Sosiaalisen median etiketin osaaminen on nykyään osa yleissivistystä. Vanhemmat, opettajat ja kaveripiiri ohjaavat nuorta, ettei tämä jakaisi kavereiden kuvia ilman lupaa, juttelisi verkossa tuntemattomille tai jakaisi omia tietojaan julkisesti. Lapsille ja nuorille, kuten kenelle hyvänsä, käy välillä ylilyöntejä tai virhearviointeja, joskus vakaviakin sellaisia. Silloin aikuisten täytyy olla avuksi.

Keskustelu verkon käytöstä ja tavoista on hyvä aloittaa ajoissa ja nostaa esille aika ajoin. Yleensä lapselle annetaan enemmän vapauksia taitojen ja iän karttuessa, mutta digitaalisesta maailmasta kannattaa keskustella vielä teinivuosinakin. Lasten verkkokäyttäytymistä voi tarkkailla esimerkiksi selaushistoriaa tarkastelemalla. Sangen nopeasti lapset kuitenkin oppivat tyhjentämään selaushistorian tai peittämään muuten jälkensä, jos avointa keskusteluyhteyttä ei ole. Kannattaakin antautua oppimaan ja pyytää, että nuori näyttää, mistä hän on kiinnostunut.

Ja lopuksi on peiliin katsomisen paikka: mikäli aikuinen kotona tarkistaa jatkuvasti työpostejaan ja päivittää statustaan, on nuorikin todennäköisesti jatkuvasti ystäviensä tavoitettavissa.

teksti: Lotta Ventelä

Adoptioperheet ry

Juttu julkaistu aiemmin Adoptioperheet-lehdessä 1/2014

Adoptioperheet