Väestöliiton logo

Perusasiat kuntoon

 

Terveet elämäntavat opitaan (tai jäävät oppimatta) jo lapsena ja nuorena. Nukkumisesta, terveellisestä syömisestä ja liikkumisesta käydään vanhempien ja nuorten välillä usein tiukkaa taistoa.

Unentarve kasvaa murrosiässä

Nuoret käyttävät huoletta nukkumiseen tarvittavaa aikaa netissä tai elokuvien katseluun. Kouluterveystutkimusten mukaan yhä useammat nuoret nukkuvat liian vähän; neljännes yläasteikäisistä menee nukkumaan myöhemmin kuin klo 23.

Noin kolmasosalla nuorista oli myös jonkinlaisia univaikeuksia (12%) tai he kokivat olevansa yöunen jälkeen väsyneempiä kuin aiemmin (23%).

Murrosiän kasvun ja muutosten ollessa kiivaimmillaan nuoren unentarve kasvaa. Nuoren pitäisi nukkua noin yhdeksän tuntia yössä. Unta tarvitaan muun muassa kasvuun, mielenterveyden ylläpitämiseen sekä oppimiseen ja opitun mieleenpainamiseen.

Kotona on hyvä varmistaa, että murrosikäisen ei ole liian helppoa puikahtaa sängystään television tai tietokoneen ääreen.

Säännöllinen ruokailu vaikuttaa vireystilaan

Tasapainoinen ruokavalio ja säännöllinen ruokailurytmi takaa välttämättömien ravintoaineiden saannin. Terveelliset ruokailutottumukset vaikuttavat energiansaantiin, vireystilaan, painonhallintaan ja nuoren terveystottumuksiin aikuisena.

Nuoret tarvitsevat rakennusaineita muuttuvalle keholleen. Etenkin pojat kuluttavat kasvamiseen huikeita energiamääriä.

Pienenkin aamupalan syöminen ennen kouluun lähtöä käynnistää päivän. Ilman kouluruokaa nuori ei jaksa opiskella – virvoitusjuoma ei korvaa ateriaa. Kouluterveystutkimuksen 2011 mukaan 25-30% oppilaista ei syö kouluateriaa päivittäin ja 5% on jättänyt leivän pois – karppaavatko kasvavat nuoret?! Vanhempien on hyvä keskustella kouluruokailusta nuoren kanssa ja muistuttaa heitä syömisestä. Pitkinä koulupäivinä pieni välipala iltapäivällä voi myös olla tarpeen.

Nuoren on hyvä oppia tuttu lautasmalli: puolet kasviksia, ¼ perunaa, riisiä tai pastaa ja ¼ lihaa, kalaa tai kananmunaa. Perheen yhteinen ruokailu on hyvä ympäristö opettaa lautasmalli ja muitakin ruokailutapoja. Työ, harrastukset ja koulunkäynti vievät aikaa ja aiheuttavat kiirettä. Ruokailu voi olla se ainoa arkipäivän hetki, jolloin perhe tapaa toisiaan ja voi keskustella kuulumisistaan.

Fyysisestä kunnosta huolehtiminen on tärkeää

Nuorten, kuten aikuistenkin, on tärkeää pitää huolta fyysisestä kunnostaan. Liikunta edistää fyysistä ja psyykkistä terveyttä, vaikuttaa mielialaan ja jaksamiseen sekä painonhallintaan.Jos nuori liikkuu murrosiässä säännöllisesti, on hänen jatkossakin luontevaa ylläpitää hyvinvointiaan liikkumalla.

Liikunta tarjoaa nuorille myös myönteisen keinon purkaa murrosikään liittyviä energialatauksia ja aggressioita. Etenkin pojilla virtaa riittää joskus liikaakin. Liikunnan harrastaminen yhdessä kavereiden kanssa tarjoaa nuorelle sekä mielekästä tekemistä että ryhmään kuulumisen tunteen.

Lähde: Väestöliitto Verkkosivut