Väestöliiton logo

Nuoren seksuaalinen kasvu

Vanhemman tukea tarvitaan nuoren seksuaalisen kasvun tukemiseen. Tärkeää on:

Tiedostaa ja tunnistaa oman lapsen ja nuoren kehitystaso, jonka mukaisesti antaa aikuisen luottamusta tai suojaa, mutta myös omaa vastuuta. Seksuaalisuuden portaat on malli, jonka avulla voi seurata oman nuoren kasvua ja kehitystasoa.

Tunnistaa oma asema esimerkkinä nuorelle. Mallit miehenä / naisena / yhdessä olemisesta saadaan kotoa. Erilaiset asenteet ja toimintamallit omaksutaan jo pikkulapsena. Murrosiässä niitä kyseenalaistetaan, mutta usein niihin palataan aikuistuessa.

Tiedon antaminen seksuaalisuuteen liittyvistä asioista voi olla murrosikävaiheessa hankalaa. On hyvä varmistaa, että omalla nuorella on tarjolla riittävästi hyviä keinoja ja palveluita tiedon, neuvojen ja ohjeiden saamiseksi. Vanhemman on hyvä tunnistaa omat rajansa niin tiedollisesti kuin taidollisestikin ja ohjata nuori lisätiedon ja –avun lähteille.

Auttaa nuorta tunnistamaan erilaisia tunteita ja ilmaisemaan niitä. Murrosikään liittyy uusia, ennen kokemattomia tunteita, joita nuoren on vaikea tunnistaa, ymmärtää ja etenkin hallita. Siksi on hyvä auttaa nuorta kuvaamaan tunteita: ”Ymmärrän, että olet todella vihainen” tai ” olen onnellinen, kun huomaan, miten sinä nautit”. Sekä hyvien että huonompien tunteiden ilmaisemiseen tulisi olla tilaa kotona. Tunteiden tukahduttaminen ei ole kenellekään hyväksi. Nuori tarvitsee tunnetaitoja, että hän voi seksuaalisuudenkin suhteen kuunnella ja kunnioittaa itseään.

Rajojen asettaminen on tärkeää. Rajat luovat turvallisuutta ja pitävät elämää järjestyksessä ja suojaavat nuorta silloin, kun hän ei vielä itse osaa asettaa rajoja. Sanomalla tarvittaessa ”EI” ja pitäytymällä sanojensa takana aikuinen antaa mallin. Näin nuorikin oppii suojaamaan itseään sanomalla EI sellaisille tilanteille, joissa hän ei halua olla mukana.

Nykymaailma on täynnä erilaista tietoa, trendejä ja epätodellisia ihanteita. Nuori tarvitsee apua kasvaakseen itseään kunnioittavaksi ja itsestään välittäväksi aikuiseksi.

Realiteetteihin palauttaminen on tärkeää: “Mikä on totta, mikä ei? Mihin on mahdollista pyrkiä, mihin ei?” Näin ehkäistään huonoa itsetuntoa. Jos nuori vielä saa vanhemmiltaan realistista myönteistä palautetta onnistumisista ja hyvistä puolista itsessään, vahvistaa se itsetuntoa entisestään. Itseluottamus ja hyvä itsetunto ehkäisevät riskikäyttäytymistä.

Olla armollinen. Nuoruus on täynnä erilaisia riskejä ja riskitekijöitä. Murrosikään kuuluu virheiden ja väärien valintojen tekeminen, sillä nuorella ei ole vielä riittävästi tietoa ja kokemusta elämästä. On tärkeää ettei nuorta leimata virheiden vuoksi pahaksi tai hulttioksi. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus oppia virheistä ja saada ”uusi mahdollisuus”