Siirry sisältöön

Mistä tunnistaa, että nuori käyttää huumeita?

17.10.2018 klo 12:17 - Tuottanut Väestöliitto
Murrosikään ja nuoruuteen kuuluu monia muutoksia ja nuoren mielialan vaihteluja. Vanhemmat voivat olla ymmällään ja huolissaan sekä epäillä näiden muutosten johtuvan esimerkiksi huumeiden käytöstä.

Huumeiden kokeilu voi jäädä vanhemmilta huomaamatta, mutta pitempiaikainen käyttö antaa merkkejä itsestään. Aluksi vanhemmilla saattaa olla epämääräinen tunne, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Vanhemmat tuntevat lapsensa, hänen temperamenttinsa ja reagointitapansa pitkältä ajalta. He havaitsevat pienetkin nuorelle epätyypilliset toimintatavat.

Vanhemman huoli on aina merkki lisäpohdinnan ja -keskustelun tarpeesta. Kyse ei ole välttämättä nuoren huumekokeilusta tai -käytöstä. Tilannetta kannattaa kuitenkin seurata, hankkia lisätietoa ja keskustella toisen vanhemman tai oman ystävän kanssa.

Nuoren kanssa kannattaa keskustella

Asia pitää ottaa puheeksi myös nuoren kanssa. Nuorelle täytyy kertoa, mikä on saanut vanhemman huolestumaan. Hänen kanssaan voi keskustella siitä, mikä auttaisi huolen hälventämisessä. On hyvä tuoda esiin eri vaihtoehdot, mistä kaikesta vanhempaa huolestuttava asia voi johtua, myös huumeet ja päihteet.

Tilanne kannattaa selvittää tarkasti, jos nuori muuttuu huomattavasti ja monia seuraavia tunnusmerkkejä ilmaantuu samanaikaisesti:

  • Nuoren olemus ja käytös muuttuu nopeasti ja huomattavasti
  • Kaveripiiri vaihtuu ja vanhemmille selitetään epämääräisesti tekemisiä kavereiden kanssa
  • Nuori ei tule sovitusti kotiin tai karkailee kotoa
  • Nuoren rahantarve ja -käyttö kasvaa huomattavasti
  • Nuori varastaa kotoa tai kaupoista tai hänen tavaroitaan ”katoaa” poikkeuksellisen usein
  • Koulumenestys heikkenee ja koulusta tulee poissaoloja
  • Nuori ei huolehdi hygieniastaan kuten ennen
  • Nuori käyttäytyy huomattavan vihamielisesti tai vetämättömästi ja vetäytyy kontaktista
  • Nuoren vaatteissa tai huoneessa on outo tuoksu
  • Nuori on tokkurainen tai sekava eikä tuoksu alkoholille
  • Huumeisiin liittyviä symboleja on esimerkiksi nuoren käyttämissä koruissa

Nuori saattaa suuttua, jos kokee tulleensa aiheettomasti syytetyksi, ja suuttuu varmasti, jos aikuinen osuu oikeaan epäilyssään. Jos kyse onkin esimerkiksi kiusaamisen kohteeksi joutumisesta tai masennuksesta, vaativat nämäkin asiaan puuttumista sekä aikuisen tukea ja toimenpiteitä.

Kirjoittajat: Vanhemmuuden asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...