Väestöliiton logo

KotiNetiketti

Tietokoneen ja Internetin käytöstä keskustelu ja pelisääntöjen sopiminen vanhempien, lasten ja nuorten kesken on tärkeää. Vinkkejä keskusteluun tästä linkistä.

Ensimmäinen pohdittava asia on tietokoneen sijoittaminen kotona. Yhteisesti käytettävät tilat tai vanhempien huone voi olla parempi tietokoneen sijoituspaikka kuin nuoren oma huone.

Näin vältetään kiusaus pelaamiseen ja ”mesettämiseen” vaikkapa yöllä toisten nukkuessa. Jos tietokone on nuoren huoneessa, vanhempien valvonnassa tulisi olla ”pääkytkin”, jolla nettiyhteys voidaan tarvittaessa katkaista.

Vanhemmat toimivat mallina myös tietokoneen käytössä

Vanhempien oma tietokoneen käyttö on mallina nuorelle. Jos vanhempi pelaa, surffaa tai chattaa netissä kaiken aikaa, sääntöjen asettaminen nuorelle on vaikeaa.

Nuoren käyttämiä nettisivustoja on hyvä selailla yhdessä hänen kanssaan. Vanhemman on tarpeen tutustua jossain määrin myös nuoren nettiyhteisöihin.

Tietokoneen sijoituspaikan ja vanhempien oman mallin pohtimisen lisäksi tärkeää on sopia siitä, kuinka pitkiä aikoja kerrallaan nuori voi käyttää pelaamiseen, viestittämiseen tai surffailuun internetissä.

Tätä aikarajaa sopiessa tulee huomioida muiden elämän alueiden (harrastukset, koulu, lepo, kaverit ja kotityöt) vaatima aika. Myös yleiset internetin käyttämisen säännöt (Nuorten Netiketti) on hyvä käydä nuoren kanssa läpi.