Siirry sisältöön

Vanhemmuus

15.10.2018 klo 14:49 - Tuottanut Väestöliitto
Vanhemmuus on yksi elämän suurimmista sitoumuksista – ellei se suurin. Murrosikäisen itsenäistymiselle vanhemmat ja perhe antavat ponnistuslankun ja laskeutumisalustan, jossa voi levätä yhä korkeammalle asetetun riman ylittämisen jälkeen – ja silloinkin, kun riman ylitys jää vielä yritykseksi.

Vanhemmuus uhkaa jäädä jalkoihin nyky-yhteiskunnassa, jossa korostetaan:

  • yksilöllisyyttä ja omaa aikaa
  • työelämässä suoriutumista
  • jatkuvaa muutosta ja uuden oppimista
  • mukana pysymistä teknologian huimassa kehityksessä

Koti ja perhe antavat vanhemmalle voimia – ja kuluttavat niitä. Kodin tulisi olla kaikille perheenjäsenille paikka, jossa saa kerätä voimia ja levätä ainaisilta vaatimuksilta. Murrosikäisen nuoren vanhempana koti voi tuntua joskus sotatantereelta, jossa arkisten asioiden ympärillä käydään jatkuvaa valtataistelua.

Kirjoittajat: Vanhemmuuden asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...

Puhutaan rahasta osa 2: Raha-asioista puhuminen lapsen kanssa

Lasten ja nuorten kanssa on tärkeää puhua rahasta ikätasoisesti. Lapsille voi kertoa perheen rahatilanteesta ja siitäkin, että ei ole varaa...

Nuoren itsenäistyminen haastaa vanhemman muutokseen

Itsenäistyvä nuori haastaa myös vanhempaa itsenäistymään. Vanhemman tehtävä on sekä tukea nuorta hänen itsenäistymisessään että kantaa...